Nyt olisi kyllä peiliin katsomisen paikka!

08.10.2017 | Liikunta

Kuluneen viikonlopun aikana olen miettinyt tosissaan mihin ihmiset ja yritykset perustavat toimintansa. Julkisuudessa on saatu näytteitä juuri julkaistusta Jere Karalahden kirjasta. Olen todella tyrmistyneenä ihmetellyt en niinkään Karalahden toimintaa hänen aktiivivuosinaan, vaan enemmänkin Karalahden taustajoukkojen ja urheilupiirien sekä toimittajien toimintaa. Olen tyrmistynyt siitä, miten pelaajan on annettu toilailla kännissä, krapulassa tai muissa päihteissä ottelusta ja harjoituksesta toiseen  ja lisäksi seuran edustajana. Mihin nämä joukkueet perustavat arvonsa? Onko tosiaan niin, että mielummin peluutetaan päihdeongelmaista pelaajaa, kuin tarjotaan esim. vähän tuntemattomammalle mahdollisuus. Onko sillä mitään merkitystä mitä arvoja seura tai jopa laji tässä tapauksessa edustaa ja viestittää. Mietin vain, mihin omat rahani ovat menneet, kun olen katsonut lätkämatseja. Ainoa miten Karalahden on ollut mahdollista toimia, on seurajohdon ja valmennuksen hiljaisella hyväksynnällä. Tämä koskee kaikkia niitä joukkueita, joita Karalahti on kaiken kaikkiaan uransa aikana edustanut – myös maajoukkuetta. Missä on ollut SM-liigajoukkueiden munat, kun olisi pitänyt tehdä selväksi mitä arvoja joukkueet haluavat pienimmille faneilleen ja heidän perheilleen edustaa. Ainoastaan Nashvillen organisaatio pisti pelaamiselle lopun urheilijan kieltäydyttyä avusta, mutta Suomessa pelaajan annettiin jatkaa hyvin alkanutta alamäkeä.

Toimittajat ovat koko viikonlopun ajan kilvan pohtineet kirjan perusteella paljastunutta kuvaa Karalahdesta. Tällä hetkellä olen nähnyt sovitettavan sekä uhrin että sankarin viittaa Karalahden harteille. On totta, että liigajoukkueiden hiljasella hyväksynnällä Karalahden annettiin jatkaa päihderikasta elämäänsä liigajoukkueiden tavoitellessa suuria voittoja, joten Karalahti on helposti nähtävissä uhrina. Niin surullista kuin se onkin, onhan ammattiurheilija joukkueille materiaa, jonka avulla joukkueet ja seurat käärivät voittoja. (Nyt jos joku heittää tähän, että urheilija antaa terveytensä ja elämänsä lajille jne, on turhaa. Samaa tapahtuu kyllä business-maailmassakin, työntekijät ovat materiaa – hyödykkeitä matkalla menestykseen. Ja usein antavat siinä samalla myös terveytensä.)

Sankarin viitta sen sijaan ihmetyttää. Otsikko/kommentti “Karalahti oppi tasapainoilemaan pelaamisen ja päihteiden kanssa” antaa kuvan, että siinä olisi jotakin hyväksyttävää. Onko niin, että toimittajat yrittävät peitellä omaa virhettään, etteivät aikoinaan tarttuneet huhuihin ja tuoneet asiaa julki vai ovatko he tosiaan tätä mieltä? Ovatko toimittajat tosiaan sitä mieltä, että urheilun ja päihteiden yhteensovittaminen on jotakin hienoa ja esimerkillistä, ja että sen kanssa yli 20 vuotta tasapainnoillut Karalahti olisi kova jätkä. Otteet Karalahden kirjasta antavat ainakin itselleni kuvan, että hän olisi jotenkin ylpeä omista saavutuksistaan:  “Naisia, huumeita ja jääkiekkoa MM-kisoissa!” ” Silloin vedettiin kokkelia oikein kunnolla” jne. Kuin ne jutut, joita teini-ikäisenä kuuli kaveriporukassa kuka olikaan ollut eniten kännissä. Haluaisin nähdä edes yhden toimittajan pohtivan urheilun eettisiä arvoja tämän kirjan myötä. Ja toivon tosissani, että myös urheiluseurat ilmoittavat omat arvonsa jatkossa omilla nettisivuillaan ja tietenkin toimivat näiden arvojen mukaisesti.

Olen itse pohtinut omia arvojani viime vuosina. Mitä ovat minulle ja työni tekemiselle tärkeitä. Mitä ominaisuuksia arvostan ihmisissä, ystävissä ja kollegoissani. Mitä haluan opettaa lapsilleni. Minua suunnattomasti turhauttaa, että tällä myydään myös hyvinvointia.  Urheilu ja hyvinvointiala mielletään hyvinkin samalle viivalle, vaikka ovat hyvin usein kaukana toisistaan. Urheilu kuitenkin edustaa myös hyvinvointialaa vahvasti, luo mielikuvat terveydestä ja hyvinvoinnista ja sen takia oma pettymykseni on näin suuri.

Hyvinvointiala on muuttumassa omassa näkökulmassani paljolti pahoinvointialaksi. Olen pitkän urani aikana nähnyt ihmisten epävarmuuksien kasvavan kuntokeskukseen liittymisen myötä, kuntosaleilla peilien kautta tehtyjen vertailujen muuttaneen ihmisten suhtautumista omaan kehoon negatiivisesti, Instagram-kuvien vaikutukset siihen millaisena mielletään hyvinvoiva ihminen. Enää liikkuminen ei ole itsessään palkinto. Ajatellaan, että tuolla jossakin minua odottaa onnellinen elämä kunhan vain olen laihempi, minulla on isommat pakarat, minulla on pienemmät pakarat, jne. Ihmisten aidot kohtaamiset katoavat nettivalmennuksien ja Instagram-kuvien taakse. Ihmisistä tulee nettivalmennusyrityksille pelkkä rahasampo, jossa todellinen kohtaaminen ja apu jää saamatta. “10 viikon treeneillä elämähallintaan.”

Tällä hetkellä Karalahti tekee hyvinvointialalla töitä oman kokemuksen ohjaamana. Mietin millaisen kuvan tämä kirja ja nyt kaikki huomio antaa Karalahtien hyvinvointialan yrityksestä. (onko olemassa huonoa julkisuutta?) Ainakin itse saattaisin asiakkaana (ehkä myös kollegana) olla asiasta jokseenkin hämmentynyt. Mutta etenkin minkälaisen kuvan tämä antaa hyvinvointialasta. Kuka tahansa taustasta tai koulutuksesta riippumatta voi perustaa hyvinvointialan bisneksen ja kutsua itseään hyvinvointivalmentajaksi. Mutta sitten vielä tämäkin – 20 vuotta kokkelia nokkaan ja kokemusperäinen hyvinvointivalmentaja?

Haluaisin herätellä ihmisiä miettimään mitkä arvot ovat jokaiselle itselleen tärkeitä, mikä teitä ajaa eteenpäin. Omaan maailmankatsomukseeni kuuluu, että ihmisiä ohjataan voimaan paremmin kokonaisvaltaisesti. Uskon ihmisten aitoon kohtaamiseen, pitkäjänteiseen työhön, ammattitaitoon, toisten ihmisten kunnioitukseen ja arvokkaaseen kohteluun.

Ottakaa asioista selvää. Toimikaa niinkuin sydän sanoo, että on oikein toimia. Kohdelkaa toisianne kunnioituksella ja arvostuksella.

Viivi

Lisää Kirjoituksia
© 2018 Movement factory